torstai 12. maaliskuuta 2015

Ite lakkasin!

..ja sen kyllä huomaa, viimeistään kun läheltä katsoo ;) Mutta silti! Lompakkoni ei ole yhtä innoissaan kynsien ammattilaisella laitattamisesta kuin mitä itse olisin, joten joudun turvautumaan omaan luovuuteeni ja sen rajoitteisiin, haha! Silti joskus onnistun luomaan jotain, joka ilahduttaa - kuten nyt tällä kertaa - vielä lähes viikon päästäkin :) Vähän ovat päistä kuluneet, mutta yllättävän hyvässä kunnossa yhä! Ehkä kerrankin maltoin odotella tarpeeksi pitkään ennen seuraavan kerroksen laittamista, ja toisaalta ehkä kerrankin ei tarvinnut laittaa ihan hirveän montaa kerrosta. Ja toisaalta olen myös ollut flunssassa tästä vajaasta vkosta n. 4 pvää, joten ehkä sekin on rauhoittanut menoa :D 


Tunnollisesti siis lakkailin pohjalle väritöntä kynsilakkaa, päälle vain yksi kerros Kicksin kaunista hieman koralli-pinkki-punaista (kertoisin sävyn niin mielelläni, mutta purkista ei sitä enää selville saa ja Google-etsivän taitonikin ovat näköjään ruostuneet) kynsilakkaa, joka peitti itsessään jo todella hyvin. Kicksin päälle laitoin vielä kaikille muille kynsille paitsi nimettömille Seppälästä aikanaan ostettua Wild and Crazyä sävyssä w58 Neon Light, joka muutti kynsien kokonaissävyä hieman vaaleammaksi ja toi mukanaan hehkua ja vähän jonkinlaista bling-blingiä. Nimettömiin sutaisin vielä toisen kerroksen Kicksin lakkaa vahvistamaan ja tasoittamaan väriä, ja koska bling-blingiä ei voi koskaan olla liikaa (eipä..), laitoin niihin vielä hopeiset Wild & Mild tähtitarrat, joita ostin viime syksynä I Love Me -messuilta. Liekö saa sieltä Seppälästäkin..? Päälle vielä väritöntä lakkaa päällysteeksi ja tällaiset tuli arkeani ihastuttamaan piiiiiitkään jatkuneen kynsilakkatauon jälkeen:


Toki olisin voinut siistiä kynsinauhat vielä ennen kuvien ottoa, mutta olin vain ihan liian innoissani moiseen puuhaan.. :D

4 kommenttia:

  1. Oih munkin pitää etsiä jostain kynsitarroja! Itselläni on sellaiset H&M ostetut lakat joilla voi tehdä viivoja ja pisteitä (sivellin on sen verran ohut), mutta noi tarrat on unohtuneet ihan kokonaan!

    VastaaPoista
  2. Tämä häiritsee minun esteettistä silmää kun en pysty vastaamaan suoraan sun kommenttiin! :D Vastaa -linkistä ei vaan tapahdu mitään.

    Mun on ihan pakko turvautua kynsitarroihin, käsi ei ole tarpeeksi vakaa piirtelemään itse :D Taitokin saattaa puuttua.. Ja sitten on vielä case Vasen Käsi, joka ei osaa tehdä yhtään mitään, haha..

    VastaaPoista
  3. Makeen näköistä tuo Neon Light-lakka! <3

    VastaaPoista
  4. Sepä on! Aivan täydellinen kesälakka ♥ Tosin vaatii melkein jonkun peittävämmän lakan aina alleen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)