maanantai 31. elokuuta 2015

Syyskuu ja Sanna 2.0

Tiedättekö sen ketutuksen tunteen, kun omat vaatteet ei mahdu päälle?! Mulla on meinaa aivan järjetön määrä vaatteita, jotka ei enää mahdu päälle tai jos mahtuukin, niin ei ainakaan näytä hyvältä. Ja se hatuttaa ihan huolella. Homma räjähti käsiin 2013 kesällä kun tuli rilluteltua enemmän kuin laki sallii, mutten pieniä kurssinkääntämisyrityksiä lukuunottamatta ole saanut aikaan sellasta kunnollista muutosta takas oikeaan suuntaan. En siis ole tainnut tässä parin vuoden aikana enää sen kummemmin paisua (thank god!), mutta enpä ole pienentynytkään! Nyt se suoraansanottuna v*tutus (vähän piti sensuroida kuitenkin..) on sen verran korkeilla käyrillä, että laitetaan kovat piippuun ja tehdään hommasta julkista! Kyllä, minä olen tyytymätön ulkomuotooni, piste. Saan olla, ja saan tehdä asialle jotain :)

En valitettavasti osaa antaa määreitä tai tavoitteita tälle projektille, en tiedä kuinka monta kiloa tai senttiä pitäisi lähteä tai mihin kaikkiin vaatteisiin pitäisi vielä itsensä saada mahdutettua. Sen kuitenkin tiedän, että mun elämäntavoissa on pari juttua vähän vinksallaan. Tuumasinkin, että lähden korjaamaan niitä pikkuhiljaa, totutellen yksi kerrallaan uusiin asioihin. Aina viikko aikaa tottua yhteen asiaan, sitten julkistetaan ja otetaan käyttöön seuraava :) Muutoksia ei taida tulla kuin sen 5 kpl, mutta täyttyypähän syyskuu sitten niistä, eikä mene pää sekaisin paljoudessa. Toivottavasti jokainen uusista tavoista jää pysyvästi käyttöön ja mistä sitä tietää, vaikka syyskuun lopulla olisi mielessä enemmänkin asioita, joita parannella. Siitä voi sitten sujuvasti jatkaa hyvien tapojen lisäilyä lokakuullekin ;)

Mukaan projektiin saa mielellään tulla, pieni tsemppaus (tai joukkopaine, miten nyt kukakin kokee :D) sieltä täältä ei varmasti ole kellekään pahitteeksi! Onkin muuten kätevää aloittaa tällanen homma tiistaina, kun Uuden Elämän Maanantai on kuitenkin ehtinyt monella jo kusta ;)

Ensimmäinen muutos on ehkä vähän helppo, kun olen jo melko hyvällä tiellä siinä, mutta ehkä ihan hyväkin aloittaa pehmeästi. Kyseessä on nimittäin vedenjuonti. Se on kuitenkin niin tärkeä seikka, ettei sitä voi tällaisesta projektista jättää pois. Plus vaikka nykyisellään juonkin ihan hyvin vettä lähes päivittäin, en kuitenkaan välttämättä saa ihan joka päivä kahta litraa täyteen. Ja se olkoon tavoitteeni! 2 litraa vettä per päivä. Joka päivä. Eli myös viikonloppuisin..


Miksi vedenjuonti sitten on niin tärkeää? Muun muassa siksi, että vesi.. (lähteenä Eden Springs ja tohtori.fi)

... poistaa ylimääräisiä kuona-aineita (munuainen tarvitsee nesteitä puhdistaakseen kehoa. Jatkuva liian vähäinen nesteidensaanti lisää myös riskiä munuaiskiviin)
... parantaa ihon kuntoa (neste pitää ihosolut pehmeinä ja kimmoisina)
... pitää virkeänä (nestetasapainon heilahtelu vaikuttaa aivoihin, tulee väsymystä, keskittymisvaikeuksia ja päänsärkyä)
... pitää yllä aineenvaihduntaa (vettä tarvitaan ruoansulatuksessa ja imeytymisessä, ravinteiden kuljetuksessa)
... edesauttaa lihasten toimintaa (solut, joissa nesteet ja elektorolyytit eivät ole tasapainossa, näivettyvät ja tällöin lihas uupuu helpommin)

Lisäksi vettä tarvitaan kehossa mm. verenkierrossa, syljen muodostuksessa ja kehon lämpötilan ylläpidossa. Eli melkoisen oleellinen seikka tuo vesi.

Mietin myös, että pitäisköhän tähän kohtaan lisätä vielä vihreän teen juominen, mutta jätän sen nyt vapaaehtoiseksi. Kuitenkin, jahka viimeisin paketti lemppariani eli Rainbown Kaakao-cappuccinoa loppuu, on aika siirtyä vihreän teen lumoihin. Ja huomisesta lähtien vain 1 kuppi kaakao-cappua per pvä, siinä on kuitenkin hurjat 15 g sokeria per kupponen (!).

Haasteena tulee olemaan erityisesti illat, sillä jotenkin se vedenjuonti lopahtaa kun töistä pääsee. Toinen ongelmatapaus on viikonloput, silloin en meinaa muistaa lainkaan kun ei muutenkaan ole mitään rutiinia. Kolmas on poikkeavat tilanteet ja menot. Mun ois syytä oppia ottamaan vesipullo mukaan (edes lähes) kaikkialle, jotta noita hömelöjä taukoja vedenjuontiin ei tulis. Onnekseni en kärsi siitä, että vettä olis jotenkin vaikeaa juoda, vaan kylmänä se on mun mielestä oikeasti tosi herkkua ja juon sitä mielelläni jos vaan muistan (tai viitsin käydä täyttämässä pullon). Voittaa nykyään melkein jopa rasvattoman maidon (ellei ole maitojano ;))! Kärsiikö muuten kukaan muu maitojanosta ajoittain? Mun mies ei tiedä yhtään mistä puhun, hän ei voi sietää maitoa..

Vinkkinä tosiaan heittäisin veden pullottamisen, nimittäin itselläni juominen onnistuu huomattavasti iisimmin kun vieressä on pullo, josta vettä on saatavilla koko ajan. Jos mun pitäisi säännöllisesti tunnin-parin välein käydä hanalla täyttämässä lasi, niin siitä touhusta ei tulis yhtään mitään :D Pullosta sitä on kätevä kaataa lasiin (jottei pullonsuu tahmaannu huulirasvasta, -voiteesta tai -punasta) ja kulauttaa siitä omaan tahtiin. HC-vedenjuoja varmaan kierrättäisi paria-kolmea pulloa, joista pari olis aina jääkaapissa täytettynä kylmettymässä ;)

Noniin! Tästä on hyvä aloittaa projekti Syyskuu ja Sanna 2.0 ;) (koska jokaisella itseään kunnioittavalla projektilla on oma nimi)

2 kommenttia:

  1. Mulla on kanssa sama ongelma ollut. Niin vaatteiden kuin sen projektin aloittamisen kanssa... Hups!
    Ehkä me molemmat päästään ruotuun vielä tän vuoden puolella, onhan tässä aikaa (samaa mietin alkuvuodesta että nyt lähtee mutta).
    Jostain oon lukenut sellaisen kikan että jos juo ennen päivällistä, lounasta yms. puoli litraa vettä niin laihtuu helpommin, koska ei syö niin paljoa. Tätä ei oo vielä tullut testattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon itsekin kuullut tuosta vedenjuonnista ennen safkaamista ja varmasti toimii jos muuten tulis syötyä liikoja. Mulla ongelmana on enemmänkin liiallinen herkuttelu ja vääränlaisten juttujen syöminen, kuin liiallinen syönti ylipäätään.. Herkkujen jäädessä pois pitäis lähinnä pitää huolta että tulee varmasti syötyä tarpeeksi, joten jätän tuon vedellä itseni tarkoituksellisen täyttämisen suosiolla pois :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)